On taas työviikko mennyt nopeaan. Huomenna jo torstai, viikko ikään kuin taas ohi. Tämä viikko on ollut uusi alku gradurintamalla. Joka ilta olen sen kanssa tuskaillut, mutta jokainen rivi on aina kotiin päin, vaikka ne vielä tulisinkin poistamaan. Lokakuussa toivottavasti olen saanut aikaiseksi sen verran, että viimeinen kirjatentti on suoritettu. Pitäisi vielä tutkimuskirjallisuus tenttiä, lokakuussa se sitten. Turhauttavaa; eikö siinää gradussa tule jo esille lukeneisuus, miksi pitää vielä tenttiä kirjoja erikseen..tai no ainoastaan kaksi tai kolme, mutta kuitenkin.

Keskiviikko -viikko puolessa. Huomenna taas pakkaan ja perjantaina matkustan. Siis jos ukkosmyrsky ei yllätä ja katko sähköjä. Ikävä onkin taas oman kullan kainaloon. Liian kivat viikonloput aiheuttavat ylikovan ikävän, mutta onneksi parin päivän kuluttua voi halata toista, hukkua Kullan kainaloon. *myhäilee* Ei malta odottaa perjantaita. Kulu aika, kulu, vaikka gradun suhteen toivon muuta..