Tuntuu, että nämä viime hetket gradun parissa ovat täynnä toivottomuutta. En voi sanoa olevani valmis, vielä pitää pohdintaa hioa, mutta täytyy sanoa, että voitto häämöttää. Loputon suo taitaa tämä gradunen olla, ei siitä mihinkään pääse. Toisaalta ei kai siitä hyvä tule kuitenkaan ja sinne se jää kirjaston uumeniin pölyttymään, sanoo pessimisti. Mutta aivan sama, kunhan saisi sen alta pois ja voisi alkaa keskittyä elämään. Onkohan minulla sitä, kun viime vuosi on tuntunut menevän gradun kanssa taistellen ja tuskaillen. No katsotaan, kunhan nyt saisin ensin graduohjaajani kiinni..epätoivoista sekin. Odotellaan. Kohta on muuten joulu, omituista miten vuosi on taas vierähtänyt aivan lentämällä.