On vierähtänyt tovi, kun viimeksi tänne kirjoitin.

Tämä viikko on ollut kovin kummallinen. Osallistuin viikonloppuna käsikirjoittamispajaan. Etsimme ja löysimme tarinoita. Tarinat ovat ympärillämme, meidän pitää vain löytää ne. Pureutuminen omaan alitajuntaan ja muistoihin ei välttämättä ole helppoa. Itsetutkiskelu voi joskus olla jopa rankkaa. Omalla kohdallani se ainakin herätti paljon tunteita ja ajatuksia minusta ja ympäröivästäni elämästä. Käsitellä asioita, jotka ovat jääneet leijumaan. Huomata kuinka palaset muodostavat kokonaisuuden. Pohtimalla omaa lapsuutta ja menneisyyttä tunnun ymmärtävän tätä hetkeä, elämää paremmin.

Eilinen 7.11 oli surullinen päivä. Sanat ei riitä kertomaan niitä tunteita, joita tuo tapahtuma on herättänyt. Ympärillä leijuu kysymys miksi. Ymmärrys vai ymmärtämättömyys.

Viikko on ollut jotenkin rankka kaiken kaikkiaan. Kyyneleet ovat useana iltana vierähtäneet poskelle; miksi ja mikä tämän kaiken tarkoitus on.

Sytytän nyt kynttilän, sammutan valot ja kuuntelen hiljaisuutta.